Arjen muutoksia

Iloisia uutisia! Noin viimeisen kuukauden ajan olemme Oliverin kanssa nukkuneet yöt putkeen muutamaa huonompaa yötä lukuun ottamatta. Viimeaikoina keskittyminen on ollut pääsääntöisesti säännöllisen arkirytmin ylläpitämisessä, liikunnassa ja levossa. Arjen tasoituttua meille tuli ajankohtaiseksi imetyksen lopetus. Sen lopettamisen tuomat oireet pelottivat ensin, mutta tästäkin on tullut meille uusi normaali. Korvikemaito on alkanut mennä pillimukista ongelmitta, ja reilu viikko sitten imetys jäi jo kokonaan pois. 

Pelkäsin enemminkin imetyksen lopettamisen mukana tulevia psyykkisiä "haittavaikutuksia", mutta fyysiset ovat olleet huomattavasti haastavammat. Hormonitoiminnan muutosten mukana tuli nimittäin raskausajalta tuttu iltapahoinvointi. Joka päivä, varsinkin iltaisin pahoinvointia on ollut mutta eilen oli ensimmäinen kerta kun sen vuoksi oksensin. Saisi kyllä jo loppua.

Väliin kuitenkin mahtuu kivojakin hetkiä, varsinkin liikunnan saralla. Olen käynyt aktiivisesti salilla, päässyt jatkamaan tankotanssi-harrastusta sekä kävimme Oliverin kanssa ensimmäistä kertaa uimahallissa. Uimareissu meni odotuksia paremmin, pikkuinen tykkäsi kovasti temmeltää lastenaltaassa. Tulemme ehdottomasti käymään uimassa myös jatkossakin. Puku- ja pesutiloissa oli tosin haasteensa kun herranen konttasi äitiä karkuun kymmenet kerrat, mutta sepä taitaa kuulua asiaan vielä pitkän aikaa. 

Arjelle on löytynyt nyt ihana tasapaino pikkulapsiarjen keskellä. Olen saanut lisättyä siihen myös sopivasti omia juttuja jotka auttavat arjessa jaksamaan. Yksi asia minkä aloitin itselleni liian myöhään oli äänikirjojen kuuntelu. Nukutushommatkin menevät puolta mukavammin kun toisessa korvassa on kuuloke ja hyvä äänikirja taustalla. Melkein viimeisen vuoden olen viettänyt vuorokaudessa joskus useitakin tunteja pelkästään nukuttaessani Oliveria, itkun ja hiljaisuuden sekasorrossa omat ajatukset taustalla. Tämä siis vinkkinäni muillekin nukutushommaa harrastaville. Itsehän en ollut koko hommaa aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi. 

Unikouluja meillä ei ole ollut muuten kun yösyöttöjen lopetuksessa. Muuten herranen on saanut unen päästä kiinni silityksillä. Tuttia ei ole koskaan huolinut, eikä yhdestäkään rievusta tai unilelusta ole tullut millään tavalla merkityksellistä. Nyt yöunien korjaannuttua olemme alkaneet harjoittelemaan itsenäisesti nukahtamista ilman silityksiä, joka lähti myös toimimaan odotettua paremmin. Iltarutiinina meillä on ollut jo niin kauan kun muistan iltahommat pesuineen, iltarukous ja suukot ennen nukkumaanmenoa. Viimeaikoina olen jäänyt huoneeseen hengailemaan siksi aikaa että toinen saa itse unen päästä kiinni. Kohta luultavasti pääsemme siihen pisteeseen että Oliver oppii nukahtamaan yksin omaan huoneeseensa. 

Eroahdistus nukkumaan mennessä Oliverilla on ollut kova, ja ymmärtääkseni pahin kausi tähän onkin joskus 6-8 kuukauden iässä. Tapoja nukahtamisen harjoitteluun on varmasti monenlaisia, mutta päällimmäisenä on jäänyt mieleeni se että lasta ei saisi jättää yksin itkemään. Se onkin tosin helpommin sanottu kuin tehty. Meillä usein huutoitku alkaa jo sänkyyn siirrettäessä, varsinkin jos näköpiiristä häviää. Yritäppä siinä sitten opettaa nukahtamaan itse ilman että toinen jää yksin itkemään. Itse olen niin herkkä ja empaattinen että en edes raaskikkaan.

Nyt tosin huoneeseen jääminen on hillinnyt pahaa mieltä ja nukahtaminen itsekseen on ilta illalta helpottanut. Eiköhän tässä vielä maaliin asti päästä. Kasvua- ja kehitystä on on tapahtunut myös viime kuukausina ihan huimasti. Kävelyä on pitkään ollut jo kärrin kanssa tai kädestä kiinni pitäen, mutta ilman tukea olevat ensiaskeleetkin olivat viikko sitten. Sanavarastokin on alkanut jo laajentua. Äitiä on kuulunut jo pitkään mutta nyt on myös mukana Anni-täti (Nanni tai täti), mummo ja kissa (kitta). Isille on myös oma äännähdyksensä mutta sitä on hyvin vaikea edes kirjoittaa, haha. 

Tammikuu meni ohi hurjaa vauhtia, nyt ollaankin jo helmikuun puolivälissä. Hurjan, jopa liian nopeasti meni myös loppuunsa vauvavuosi, jota on enää vajaa kuukausi jäljellä. Tavoitteena on myös pysähtyä nyt hetkeen ja täysillä nauttimaan ajasta kun toinen on vielä noinkaan pieni. Olen iloinen ja kiitollinen siitä että saan ja pystyn hoitamaan lastani kotona. Sitä aikaa kun lapset on pieniä ei koskaan saa takaisin.

Kuva eiliseltä ystävänpäivältä. Mukavaa loppuviikkoa!❤