Projekti koti
Kuulun niihin ihmisiin jotka saavat iloa järjestyksestä. Niinkuin tavaroiden suhteen haluan myös elämän ja ihmissuhteiden olevan mahdollisimman selkeitä ja järjestyksessään. Minulle järjestelmällisenä ihmisenä on painajainen jos kaikki asiat ovat sekaisin ja vailla minkään näköistä tolkkua, rutiinia tai omaa paikkaa. Haluan kaikille tavaroillekin olevan oman paikkansa, muuten niitä ei tarvita. Silloin on myös helpompi pitää paikat järjestyksessä kun ympärillä ei jatkuvasti ole tulviva tavarakaaos. Kotonakin järjestelen usein tavaroita värin, koon ja käyttötarkoituksen mukaan.
Olen aikanaan joutunut karsimaan myös paljon ihmissuhteita, joissa niiden ihmisten läsnäolo on tuonut enemmän kuormitusta ja pahaa mieltä kuin iloa. Eihän ihmissuhteitakaan ole pakko ylläpitää jos jokin ihmissuhde on itselleen haitaksi. Jokainen valitkoon ihmiset ympärilleen. Toimeen tuleminen työn tai muun vuoksi on toki asia erikseen. Ei se määrä vaan se laatu❤
Olen jo monia vuosia tehnyt kodin tavaroille sekä vaatekaappien sisällöille karsimiskierroksen muutaman kerran vuodessa. Ylimääräistä tavaraa kertyy huomaamattakin paljon enemmän kun voisi kuvitellakaan. Ihmiset kuitenkin pärjäävät loppuunsa aika vähällä, niin ihan jokaista hilavitkutinta tai kuppia tuskin tarvitsee säilyttää selviytyäkseen.
Jotkut tavarat löytävät uuden kodin kirpputorin kautta, mutta meiltäkin suurinosa vaatteista lähtee ihan surutta vaatekeräyksiin niitä enemmän tarvitseville. Meillä suositaankin paljon kirpputoreja ostettaessa vaatteita ja joskus huonekalujakin. Vaikka kirppareille usein kantautuu vaikka minkänäköistä poltettavaksikin kelpaavaa tavaraa niin löytyy sieltä myös paljon uuden veroista sekä muutaman kerran käytettyä. Yleensä vielä alle puoleen hintaan mitä kaupasta uutena ostaisi. Viimeisimmällä kirpputorikierroksella löytyi Oliverille uudenveroista vaatetta. Jos oikein muistan hintaa alla oleville vaatteille taisi tulla 13 euroa.
Esimerkkinä kotona karsituista tavaroista edellisellä kierroksella:
- Ilmanpuhdistuslaite
- Vanha pulloblenderi
- Nahkatakki
- Hyllykkö
- Pieniä vaatteita
- Käyttämättömäksi jääneitä vaatteita
- Ylimääräisiä sohvatyynyn päällisiä
- Viltti
- Muumimuki
- Lautapeli
- Vanhat paperilaskut ja muut paperit
- Ulkovarasto
- Keittiötarvikkeet
- Siivouskomero
- Vaatekaapit
- Lastenhuoneet
- Johtolaatikko
- Eteisen kaapistot
- Ulkovaatteet
Kommentit
Lähetä kommentti