Helsingin reissu
Suunnittelimme reissua mieheni ystävän luokse varmaan vuoden. Nyt saimme vihdoin reissun päätökseen. Kolmen lapsen kanssa reissatessa, joista yksi on vielä pieni vauva mahtuu matkalle vaikka mitä. Se että päästään autoon asti tavaroiden kanssa saattaa mennä jo tunti. Päästiin matkaan kuitenkin kaikki pääosin terveinä, siinä meillä kävi hyvä tuuri.
Menomatkalla ensimmäisen pysähdyksen jouduimme tekemään jo Mikkelissä. Päätimme kuitenkin siinä vaiheessa ne minimoida joten hyppäsin takapenkille viihdyttämään Oliveria loppumatkaksi. Pääsimme siten hyvin vauhtiin joten ajoimmekin loppumatkan kertaheitolla.
Perjantai-ilta meni lähinnä asettuessa aloilleen, joten lähdimme heti lauantai aamuna ostoksille Helsinki Outletiin. Kierreltiin jo jonkin aikaa kauppoja kunnes Oliver alkoi kiekua nälkäänsä jota yritettiin taltuttaa Piltin avulla. Olin juuri päässyt shoppailufiilikseen mutta täytyikin lähteä takaisin majapaikkaan syöttö- ja vaipanvaihto hommiin.
Uudella innolla lähdimme Itikseen ja minulla ainoana tavoitteena oli löytää itselleni ensin uudet saappaat, ja sen jälkeen vasta katsella muita juttuja. Kuitenkin yllättävän suuri osa ajasta meni taas kaikkien tarpeiden tyydyttämiseen ruokailun, pissahädän ja vaipanvaihdon myötä.
Seuraavana suuntana oli Tripla jossa uusi yritys ja käytännössä taas sama homma. Kengät jäi löytymättä, mutta lähtiessä ajattelin käydä edes yhdessä liikkeessä katsomassa jotain muuta. Löysin sitten ihanat pehmeät tossut joiden kanssa kotona on kivempi tallustella. Lisäksi mustia legginsejä, jotka on muuten hyvin mielipiteitä jakavia. Suurimman osan mielestä ne eivät ole edes housut mutta sanonpahan vaan että ovat muuten maailman mukavimmat jalassa. Sekä ihan kivat yhdistää myös esimerkiksi neulemekkojen tai pidempien paitojen kanssa. Säästyipähän ainakin rahaa ja löytyy niitä kenkiä Kuopiostakin.
Oliverille onneksi löytyi vähän vaatetta☺
Vähän myöhemmin illalla lähdimme vielä katsomaan valoshowta, jolloin Oliver veti yöunia jo rattaissa ja autossa.
Sunnuntai aamun hommaksi jäi vielä pikkuisen tatuoinnin teko, jonka mieheni ystävä minulle teki. Tatuointi on minun pienin mutta merkityksellisin. Kuvassa on poikani nimi. Edessä isoveljet pieninä sydäminä. Kaikki samalla linjalla sekä vasemmalla puolella rintaa siellä missä sydän on❤
Vaikka melkoista sirkusta yhdessä kulkeminen teettää mutta kuitenkin oli kaikin puolin antoisa reissu☺
Kommentit
Lähetä kommentti