Synnytystarina 2/2

Synnytystarina jatkuu...

Keskiviikko iltana 8.3 synnytysosastolla ollessani valvoin illalla myöhään ja juttelin puhelimessa mieheni kanssa. Hän kerkesi juuri alkaa nukkumaan kunnes kipuni alkoivat yltyä taas siihen pisteeseen että teimme yökön kanssa uuden toimintasuunnitelman. Minut siirrettäisiin nyt vihdoin synnytyssaliin.

Odottelin hetken että mieheni saisi edes vähän unta ennenkuin soitin että nyt saa tulla takaisin. Sain hieman syötävää sekä uuden kipulääkkeen. Niiden lisäksi sain myös TENS-laitteen. Taisin saada aamuyöllä unta ehkä vajaa kaksi tuntia pätkissä. Enkä sitten tietysti osannut nukkua enää päivälläkään. Mieheni nukkui sänkyni vieressä patjalla ja oli läsnä koko synnytyksen ajan.❤

Torstaipäivä 9.3 kului pyöriessä ympäriinsä KYSin käytäviä, yrittäessä voimistaa supistuksia entisestään. Iltapäivällä edistystä oli tullut jo edes vähän, joka antoi taas voimaa jaksaa eteenpäin. Lapsivesien menosta oli kuitenkin kulunut jo vuorokausi, joka lisäsi jonkin verran huolta meissä. Aloitimme oksitosiini-tipan.

Tästä tipasta supistukset alkoivat voimistumaan niin että sain myös ilokaasun käyttööni. Se sopi minulle hyvin, sillä en tullut siitä lainkaan pahoinvoivaksi. Illan myötä sain epiduraalin mikä tuntui aivan taivaan lahjalle. Hetken lepotauko. Lapsivesien menon aiheuttaneen infektion takia minulle nousi 38 asteen kuume ja sain tähän kaksi iv-antibioottia. Vaarana oli, että se tarttuisi myös vauvaan. 

Vaihtui jo perjantai 10.03 ja sain alkuyöstä unta taas vain kaksi tuntia, nekin pätkissä. Olin kytkettynä niin moneen letkuun, johtoon ja monitoriin että vessassa käynti oli jo mahdotonta. Sekä myös epäturvallista epiduraalin puuduttaessa jalkojani, joten minut jouduttiin katetroimaan suoraan sänkyyn. Onneksi tässä yövuorossa oli aivan ihanat ja hauskat kätilöt, keiden kanssa oli mukava valvoa yötä.

Aamuyöllä neljän aikaan lääkäri käy tutkimassa tilanteen. Hän kertoo vauvan syntymäpäivän olevan 10.3.2023 tyylillä millä hyvänsä. Olin samaan aikaan iloinen mutta huolissani, sillä pelkäsin ajatusta leikkaukseen joutumisesta. 

Kuuden aikaan aamulla tilanne alkoi edetä. En päässyt kertomaan tilannetta vielä heti miehelleni, hänen nukkuessaan lattialla kuin pieni vauva vaikka huone oli koko yön ollut täynnä kätilöitä ja lääkäreitä. Totesinkin kätilöille että toivon hänen unenlahjojaan tulevalle vauvalle.

Aamulla kertasin miehelleni yön tapahtumat, ja kerroin pelostani joutua leikkaukseen. Tästä ei kauaa mennyt kun minulle tuli kauhea tarve ponnistaa. Kätilöt kielsivät minua kuitenkin ponnistamasta vielä koska luulivat etten ollut vielä täysin auki. Tilanteen tutkittuaan hämmästyivät miten nopeasti tilanne olikin muuttunut ja sain oikeasti luvan ponnistaa. Kello 10:39 pieni Oliver syntyi ja sain hänet suoraan rinnalleni.❤

10.03.2023